sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Mustalaiskerjäläisistä

Dokumentit, jotka yrittivät nostaa kissan pöydälle järjestäytyneen kerjäläisrikollisuuden kitkemiseksi, aiheuttivatkin hemmetisti hallaa. Nyt yleinen mielipide näyttäisi olevan se, että kaikki ulkolaiset Romanit, ovat pohjasakkaa ja kuuluvat vähintään rikollisliigaan, jos eivät jopa mafiaan.

Aivan varmasti mukana on järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta se ei missään nimessä muuta ihmisoikeuksia. PÄIN VASTOIN. Jos kerran mukana on rikollisuutta, totta helvetissä meidän sivistysvaltiona pitää tehdä jotain ja nopeasti. Pitää löytää kadulta kerjäävät äidit, lapset, isät, antaa ensiapua ja ottaa heidän kotimaahansa yhteyttä. Ja niitä kotimaita sietäisi hävettää.

Pahin tilanne on Romaniassa, jossa väestöstä 10% on Romaneja ja heitä kohdellaan kuin juutalaisia aikanaan Saksassa. Romanit eivät pääse hevillä töihin, heillä on alkeelliset asuinolot ja todella puutteellinen koulutus. EU kieltää rasismidirektiivissään etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän, mutta se ei koske Romaneja. Tosi noloa Romanialle. Tosi noloa EU:lle.

Ajatella, että kehtaamme paasata kolmansien maiden ihmisoikeuksista ja meillä on tämmöinen pimeä puoli Euroopassa. Eurooppa ei ole Pohjois-Koreaa parempi koti niille, jotka syntyvät väärään kansaan.

Tämä blogi: Avasin kotimme Romanikerjäläisille, sai palan kurkkuun.
Kaikkein pysäyttävintä blogissa oli lista niistä, jotka eivät auttaneet:

  1. Seurakunnalla ei ollut mitään mahdollisuuksia taloudelliseen avustamiseen.
  2. Kunnan maahanmuuttopalveluissa pahoiteltiin tilannetta.
  3. Jyväskylän Katulähetyksen Päiväkeskukseen ei oteta lapsiperheitä.
  4. Ruokapankki ei avusta ihmisiä, joilla ei ole voimassa olevaa toimeentulotukipäätöstä. Hätäpaketin sentään saimme, mutta seuraavan saisi vasta vuoden päästä.
  5. A-Killan päiväkeskukseen ei saa tulla, ellei ole entinen alkoholisti.
  6. Ensi- ja turvakodin asiakkaaksi ei pääse ilman sosiaalitoimen lähetettä.
  7. Hope ry:n Jyväskylän osasto auttaa vain jyväskyläläisiä.
  8. Pelastusarmeijan kohdalla välkähti valoa: he antoivat perheelle lahjakortin ruokaa varten.
  9. Neuvola suostui järjestämään yhden tarkastuskäynnin ja verikokeet synnytystä varten.
  10. Helluntaiseurakuntaa ei kiinnostanut.
  11. Vapaakirkkolaiset kiinnostuivat, mutta eivät pystyneet tarjoamaan pidempiaikaista apua.
  12. Katulähetyksellä oli vapautumassa kriisiasunto, mutta sinnekään ei päässyt ilman sosiaalitoimiston siunausta.
Miettikää perhettä, joka kiertää vanhalla pakettiautolla kaupungista toiseen. Miettikää viettävänne Suomen kesässä pienten lasten kanssa koko kesä pakettiautossa ilman varmuutta seuraavan päivän sapuskasta. Joo joo, niiden kotimaa on vastuussa, mutta entäs jos kotimaata ei kiinnosta. Saattaa tuntua vähän toivottomalta. Oikeesti.

Tsekin koulutusjärjestelmä syrjii Romanilapsia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti